2015-04-22

Vauvalahjoja ja aatoksia




Kukkuuu!
Täällä ollaan, vaikka melkoisen hiljaista viime aikoina on ollutkin.
Mutta niin se taitaa mennä, että joku osa-alue elämässä hiljentää tahtiaan, kun tilalle tulee uusia.
Tällä kertaa käsityörintamalla ei ole tapahtunut kummia aikoihin,
enemmänkin olen keskittynyt omaan ja koko perheen hyvin vointiin.
Kuntoilua ja ulkoilua enemmän.
Ompelua ja kireitä hermoja vähemmän.
Tuntuu toimivan, ainakin tällähetkellä.
Kovasti välillä kaipaan omaa aikaa ompelukoneen parissa, 
mutta nyt mennään näin, ehkä joskus vielä voin keskittyä käsitöihin samalla paatoksella, kun ennen.

Joskus mainitsemani puolimaratonikin lähestyy hurjaa vauhtia, aikaa treenaamiseen on enää nelisen viikkoa! Huhhui, ihan tässä alkaa jo hirvittämään!


Nämä vauvalahja ompelukset on syntynyt jo aikoja sitten, helmi-maaliskuussa muistaakseni.
Pikkuinen neiti E sai trikoo peiton ja kaveriksi aikaisemmin valmistuneen norsun. E:n isoveljelle aikoinaan virkkasin vauvalahjaksi myös peiton, niin täytyihän pikkusiskonkin saada oma peittonsa. :) 

Ja sitten pikkuinen miehen alku S sai äitinsä toivomat myssyt, joihin otin mallia valmis lakista, Settiin ompelin vielä mätsäävät tumput ja tuttinauhat. 

Onnellisia ja aurinkoisia päiviä elämänne varrelle pikkuiset E ja S! <3